Lahti 9-8 Jyske

28.9.2024

Lahti kohtasi lauantai-illan kotiottelussa ringeten Naisten SM-sarjaan paluun tehneen Laitilan Jyskeen.

Ottelu alkoi lahtelaisten kannalta painajaismaisesti, kun Jyske pääsi kolmen maalin karkumatkalle jo pelin kuuden ensimmäisen minuutin aikana. Lahti otti tämän jäätävän alun jälkeen aikalisän, joka onneksi laittoi hetkeksi stopin painajaiselle. Tästä sisuuntuneena Lahti teki ryhtiliikkeen pelaamiseen ja jo puolessa minuutissa Lahden Alapuranen - Piiroinen - Mikkola  kenttä kavensi pelin 2-3, tehtyään kaksi maalia saman vaihdon aikana.

Toinen erä oli lahtelaisilta koko pelin paras. Turhat huolimattomuusvirheet jätettiin pois ja Lahti otti kuskin paikan ottelussa. Toisen erän kova työ palkittiin neljällä maalilla ja Lahti pääsi karkaamaan kahden maalin johtoasemaan.

Kahdesta viimeisestä erästä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Lahti ei päässyt pelaamaan sitä kuuluisaa omaa hyvää peliä vaan omilla huolimattomuusvirheillä päästi Jyskeen mukaan peliin ja viimeiset erät lähinnä taisteltiin aikaa vastaan.

"Jyske antoi heti alussa myrskyvaroituksen, mutta onneksi saimme hetkeksi oman pelin kasaan. Pelin lopusta täytyy kyllä sanoa, että onneksi saatiin taisteltua kaksi pistettä kotiin, mutta parannettavaa jää ensi viikolle" kommentoi parhaana pelaajana palkittu Jenni Mikkola.