NoU 5-5 Lahti

12.11.2023

NoU 5-5 Lahti

Yksi piste kotiin viemiseksi.

Viikonlopun toinen ottelu lähti hyvin meidän hallinnalla käyntiin ja saatiinkin pidettyä peli suurimmaksi osaksi vastustajan päädyssä, kuitenkin tuloksetta. Sen sijaan vastustajan kapteeni Viren onnistui laukomaan ottelun avausmaalin, joka jäikin ensimmäisen erän ainoksi maaliksi.

Toinen ottelu jatkui tasaisissa merkeissä, mutta pitkälle erätauolle lähdettiin silti kahden maalin takaa-ajoasemassa. Meidän avausmaali syntyi puolustaja Lotta Ylirannan upean nousun ja tarkan yläkulmaviimeistelyn ansiosta. Ensimmäisellä puoliskolla eilisen tapaan syntyi paljon hyviä paikkoja, mutta viimeinen  silaus maalinteosta uupui.

Erätauolla ei kuitenkaan lannistuttu ja päätimme, että tästä vielä noustaan. Maalipaikkoja sateli runsaasti myös ottelun toisella puoliskolla, mutta hyvän taistelun ja loppuun asti yrittämisen ansiosta saimme tarvittavat maalit tasapeliin ja ansaitusti yhden pisteen.

"Tänään jäällä nähtiin eilisestä sisuuntunut joukkue. Pelin alusta asti lähdettiin taistelemaan joukkueena jokaisesta tilanteesta, mikä johti meidät ansaittuun tasapeliin.", kommentoi Lotta Yliranta.

Parhaana pelaajana palkittiin meiltä kaksi maalia takonut Ella Tarssanen.