Uutiset

Lahti 1-5 Helsinki
21.10.2023
Tänään saimme vieraaksemme Helsinki Ringeten. Ensimmäinen erä aloitettiin loistavasti ja hankaloitimme hyvin vastustajan pääsemistä hyökkäyspäähän. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin vasta toisessa…

LuKi 3-4 Lahti
15.10.2023
Kolmen pisteen viikonloppu takana. Tänään lähdimme Luvialle pelaamaan viikonlopun toista ottelua. Ottelu ei lähtenyt unelman lailla kulkemaan ja LuKi-82 onnistui neljän minuutin kohdalla tekemään…

Lahti 4-4 Haukat
14.10.2023
Tasapeli kotona. Tänään pelattiin tuplapeliviikonlopun ensimmäinen ottelu kotona, kun vastaan asettui Järvenpään Haukat. Ensimmäinen erä kulki joukkueellamme loistavasti ja vastustajalla oli…

Uusi johtokunta aloittanut
10.10.2023
Seuran vuosikokouksessa 20.9.2023 valittu uusi johtokunta on aloittanut toimintansa. Seuran puheenjohtajana jatkaa Pia Kuitunen ja varapuheenjohtajaksi on valittu Heidi Koistinen. Onnittelut Heidille!…
Nuorten MM-kisat lähestyvät!
8.10.2023
Marraskuun Nuorten MM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia ja U21-maajoukkueen viimeinen valmisteluleiri on nyt takanapäin. Lahti Ringetestä nähdään marraskuun kisoissa Ella Salomaa sekä Jenni Mikkola.…

K-Espoo 7-2 Lahti
1.10.2023
Tänään lähdimme selkeästi eilisestä sisuuntuneimpana sekä energisimpinä Espooseen pelaamaan. Pääsimme omalta alueelta paremmin ylös kuin eilen Raisiossa ja rengasvarmuus oli kiitettävää. Pystyimme…

RNK 12-0 Lahti
30.9.2023
Tänään lähdimme tuplapeliviikonlopun ensimmäiseen koitokseen Raisioon. Peli lähti rivakkaasti käyntiin sinikeltaisten tehdessä pelin ensimmäisen maalin ajassa 0:41. Ekassa erässä saimme luotua…

Lahti 2-6 NoU
23.9.2023
Tappio kotona. Tänään kohtasimme viikon ainoassa pelissä Nokian. Ottelu oli tasaista vääntöä puolin toisin, mutta maalinteko oli tehotonta. Ensimmäinen erä mentiin maalittomana ja vasta toisen erän…

Helsinki 12 - 8 Lahti
17.9.2023
Tänään lähdettiin pelaamaan kauden ensimmäinen vieraspeli Helsinkiin. Peli lähti todella takkuisasti käyntiin ja annettiin vastustajalle mahdollisuus lähteä karkumatkalle. Ensimmäisen kahdeksan…

Elokuun Rinkula
3.9.2023
Kauden ensimmäinen ja nyt myös uudistunut Rinkula on nyt luettavissa alta!🗞️ Aiheina mm: - Kauden alkaminen - Elokuun maajoukkueleirit - Syksyn MM-kisat

Nuorten MM-kisoissa Lahti Ringeten pelaajia!
25.8.2023
📸: Andre Vandal Nuorten MM-kisat pelataan Kanadassa 31.10.4.11-2023. Kisoissa pelaavat U21-nuorten maajoukkueet vastakkain, jonka lisäksi U18-juniorimaajoukkueet pelaavat kisojen ohessa lajin…

Ringetteliiton seuraposti 8/2023 on ilmestynyt!
17.8.2023
Uusin Seuraposti luettavissa: Ringeten Seuraposti 7/2023 (ringette.fi)
Seuravaatteiden tilaukset
13.8.2023
Lahti Ringette on tehnyt 3 vuoden yhteistyösopimuksen paikallisen HB promotionin kanssa, joka tarkoittaa sitä että jatkossa seuravaatteet tulevat heiltä. Seuravaatteiden tilaukset, toimitukset,…

Lahti Ringette Edustusjoukkue kaudella 2023-24
1.8.2023
Suomen Ringetteliiton hallitus myönsi SM-sarjalisenssit kaikille kahdeksalle hakijalle: Blue Rings, Helsinki Ringette, Jääurheiluseura Haukat, Luvian Kiekko –82, Kiekko-Espoo, Lahti Ringette, Nokian…
Haluatko pelata naisten harrastejoukkueessa?
30.7.2023
Naisten harraste‼️ Kiinnostaisiko sinua tai tuttuasi pelata ringetteä naisten harrastejoukkueessa. Mukaan mahtuu kaikki 2009 tai aiemmin syntyneet innokkaat pelurit! Tule rohkeasti mukaan!☀️…

Syksyn ringettekoulut
29.7.2023
Ringettekoulut alkavat taas kesäloman jälkeen syyskuussa!🤩 Ringettekoulua saa kokeilla 3 kertaa ilmaiseksi. Vanhemmat voivat halutessaan tulla ensikertalaisen kanssa jäälle. Ilmoittautua voit…

Etsimme tekijää eri ryhmiin sekä valmennuksiin!
7.7.2023
Oletko kiinnostunut ylläolevasta tai tiedätkö jonkun, jolle työ voisi sopia? Vinkkaa kaverille ja ota rohkeasti yhteyttä niin voimme keskustella tarkemmin mahdollisuuksista! Pia Kuitunen, puh. 045 183…
.png)
Ringetteliiton tukirahaston haku avoinna 30.9. asti!
3.7.2023
RINGETEN TUKIRAHASTON HAKUA ALKAA 1.7.2023 30.06.2023 09:00 Ringeten tukirahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisia ringeten pelaajia harrastuksen jatkamisessa avustamalla kausimaksukustannuksissa.…
Päättäjäisissä palkitut
17.5.2023
Maanantaina 15.5. vietettiin kauden 2022-2023 päättäjäisiä Jalossa hyvästä ohjelmasta ja munkeista nauttien. Tilaisuudessa palkittiin myös joukkueiden pelaajia sekä toimihenkilöitä. Listaus…